Hiidenmäen tarina

Metsä oli hiljainen. Aurinko oli juuri nousemassa, kun parvi lintuja rävähti lentoon. Joukko ihmisiä kulki hiljaa, päät painuksissa kohti kallion laella sijaitsevaa uhrilehtoa. Paikkaa kutsuttiin hiideksi, jonne ihmiset kokoontuivat uhraamaan luonnon jumalille ja paikalle haudatuille ihmisille, jotta nämä toisivat hyvää onnea lähiympäristöönsä ja pitäisivät taudit ja muut onnettomuudet poissa. Tällä kertaa ihmisjoukko oli tullut tuomaan ruokauhria hyvän metsästysonnen takaamiseksi. Joukon vanhin oli muistuttanut muita edellisenä iltana, että hiidelle oli mentävä ruumis ja mieli puhtaana, eikä paikalta saanut ottaa mitään mukaansa. Ruohonkorttakaan ei saanut taittaa. Aurinko nousi ja vanhin alkoi lausua runoa:

"Käyn mie korven kolkutellen
salon suuren sulkutellen
Mielotar metsän emäntä
metsän piika pikkarainen
mielly metsä, kostu korpi,
lempihi salo sininen
minun metsälle mennessäin.
Korvelle kohottuani:
pane kuuset kukka päihen,
petäjät hopia päihen
aukaise Tapion aitta,
minun metälle mentyäin
korvelle kohottuani!"

Näissä pyhissä lehdoissa välittyi tieto maailman synnystä ja alkuajasta. Kerrottiin, että oli olemassa maailmanpuu, joka kasvoi Linnunradalla ja jota pitkin vainajien sielut vaelsivat Tuonelaan. On myös laskettu, että 6000 vuotta sitten kevätpäiväntasauksen aikaan Linnunrata olisi ollut kohtisuoraan katsojan yläpuolella näyttäen tähtikoristeiselta, yli maailman oksiaan levittävältä puulta.

Hiisi oli portti menneisyyteen ja yhteys onnea ohjaileviin vainajiin, joiden henget muodostivat hiiden. Pyhiä puita ja uhrilehtoja löytyy Suomesta edelleen, vaikka kristinuskon tultua myös tänne pohjolaan suuri osa lehdoista ja puista kaadettiin. Jo vuonna 1229 Rooman paavi oikeutti Suomen kirkon ottamaan haltuunsa pakanallisiin jumalanpalveluksiin käytetyt lehdot ja pyhäköt. Samaan aikaan "hiisi"-sana muuttui tarkoittamaan pahaa paikkaa tai paholaista, eräänlaista pahaa haltijaa, joka teki kiusaa ihmisille ja luonnolle - esimerkiksi kaivamalla kallioihin kummallisia koloja, hiidenkirnuja.

Hiidenmäellä sijaitseva hiisi on kuitenkin säilynyt. Paikka löydettiin vuonna 1999, ja sieltä on tähän mennessä löytynyt muun muassa miesten ja naisten koruja, piiska sekä veitsiä ja saviastioiden palasia, jotka on uhrattu viikinkiajalla, noin 800 - 1050 jKr. Luista ja hiiltyneistä luunkappaleista otetut näytteet kuitenkin kertovat, että kalmisto on otettu käyttöön jo kansainvaellusajalla, 400 - 600 jKr.

Kalmisto on varsin tavallisen näköinen alaspäin laskeva kallio, mutta se on aikoinaan merkinnyt siellä käyville temppeliä, jossa uhraamalla on taattu ympäristön tulevaisuus ja hyvinvointi. Hiittä ympäröivä metsä on luonnonsuojelualuetta, mutta siellä voi kulkea rauhassa - kunhan muistaa, ettei oksaakaan saa sieltä taittaa. Villa Hiidenmäen Hiidenkierros kulkee pitkin näitä merkityksellisiä paikkoja. Polkujen kerrotaan olevan metsänväen tekemiä, joten metsänhaltijan näkeminen saattaa olla mahdollista. Jos haltija tai hiisi tulee vastaan, on sitä katsottava rohkeasti silmiin, sillä siitä se ei pidä ja jättää kulkijan todennäköisesti rauhaan. Kunnioittava on kuitenkin oltava, muuten hiisi saattaa johdattaa kulkijan eksyksiin.

Sinäkin voit saada yhden Hiidenmäen löydöistä omaksesi! Kysy lisää paikanpäältä.

Korujamme myynnissä myös:

HimosMaailman toimistossa
Keski-Suomen Museon museokaupassa
Patapirtillä